Kirjaudu

WHO:n ”asiantuntijat” lääketehtaiden palkkalistoilla

16.11.2009 14.43 | Kai Keskumäki | Yleinen

Kun Maailman terveysjärjestö WHO kesäkuussa 2009 julisti sikainfluenssan pandemiaksi, se merkitsi noin 55 miljardin (55.000.000.000) dollarin voittoja lääketeollisuudelle. WHO:n neuvonantajat, joiden arvioon pandemian julistaminen perustui, olivat lääketeollisuuden, siis rokotusten valmistajien palkkalistoilla ja nimeltään tohtorit Ostenhaus, Hayden ja Monto.  

Tohtori Wolf Dieter Ludvig, joka on Saksan lääkäriyhdistyksen lääkeryhmän johtaja, sanoi Der Spiegel-lehdelle: ”Viranomaiset ovat joutuneet uhreiksi lääketeollisuuden mainoskampanjalle, jonka tarkoituksena on tienata rahaa olemattomalla uhalla”.

Nyt WHO on muuttanut kotisivullaan ”pandemian” määrityksen. Nyt kaikkia influenssoja voidaan kutsua pandemioiksi, joihin kaikilla mailla on velvollisuus ostaa rokotteita. Se tietää taloudellista kasvua lääketeollisuudelle!

Huijausta? Sikainfluenssaan on kuollut vain 6.071 ihmistä ympäri maapalloa, kun tavalliseen influenssaan kuolee WHO:n tietojen mukaan vuosittain jopa 500.000 ihmistä ympäri maapalloa.    

Röh, röh, koko sikainfluenssa on vitsi! Eniten sikainfluenssasta ovat kärsineet Egyptin kristityt koptit, sillä he ovat traditionaalisesti pitäneet sikoja, ja kun sikainfluenssa-hysteria levisi Lähi-Itään, kaikki siat teurastettiin sikainfluenssan leviämisen estämiseksi. Se ei kuitenkaan ollut vapaaehtoista, vaan johtuu siitä, että koptit ovat 10-15% vähemmistönä Egyptissä, jonka muslimiväestö pitää sikoja saastaisina eläiminä, ja sai tekosyyn päästä niistä eroon yhdellä kertaa, tuhoten monien ihmisten elinkeinon ja tulonlähteen. Voit ehkä nauraa tälle käyttäytymiselle, mutta Suomessa sikainfluenssaan on suhtauduttu aivan samoin - hysteerisesti.

Mikä tulee seuraavaksi? Pelotteluelokuva 2012? Jos ei riitä, katso uudelleen ”Texasin Moottorisahamurhaajan” alkuperäinen ja uusi versio peräkkäin ja vertaa niitä keskenään.

Hyvinvointi alkaa sinusta itsestäsi ja omista positiivisista ajatuksistasi. Älä anna median, työttömyyden, ”ilmastokriisin” ja muiden negatiivisten aiheiden synkentää maailmankuvaasi. Muutos alkaa sinusta!  

Jos luet englanniksi, suosittelen lukemistoksi: http://www.huxley.net/bnw-revisited/ niin tiedät missä mentiin median manipulaation suhteen jo 1958. Kyseistä kirjaa ei ole koskaan käännetty suomenkielelle.

  

 

 

 

 

 

Jaa Facebookissa

55 kommenttia

  • Gagarin kommentoi:
    16.11.2009 15.13

    Totta kirjoitat!
    Olen viime vuosien erinäisten ”epidemioiden” (AIDS, SARS, lintuinfluenssa, hullun lehmän tauti, sikainfluenssa, j.n.e. …) tuloksena havainnut, että on olemassa tietty aika laaja ryhmä ihmisiä (arviolta noin 30% kansasta), jolla on sairaalloinen fobia siitä, että saa sairauksia, joista medioissa kirjoitellaan. Kun joku sairaus on mediassa kohotettu estraadille, niin tuohon ihmisryhmään, joka koostuu koulutustasoltaan ja elämänkokemukseltaan hyvin heterogeenisesta porukasta, ei enää pure minkäänlainen järkipuhe ja perustelu, jolla hysteriaa pyritään lieventämään.
    Esimerkiksi joidenkin suomalaisten reagoiminen tähän sikainfluenssaan on tyypillinen osoitus tästä. Aivan fiksuiksi luokitellut ihmiset jonottelevat räntäsateessa tai pakkasessa tuntitolkulla piikin saamiseksi ja vielä nahistelevat paikoistaan jonossa. Miksi he eivät joka vuosi pelkää flunssaa samalla tavalla, vaikka jokavuotiset kausi-influenssat ovat yleisempiä, sairautena samanlaisia ja vaarallisuusasteeltaan jonkin verran vakavampia?
    Lääketeollisuus hyödyntää törkeästi tätä ilmiötä, jota nimitän sairausfobiaksi.

  • Riikka Söyring kommentoi:
    16.11.2009 15.33

    Aivan varmasti ovat WHO:n asiantuntijat lääketehtaiden palkkalistoilla!

    Katso myös tämä http://kaarle.blogit.uusisuomi…ai-kuitti/

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 15.34

    Lääketeollisuudella on enemmän valtaa kuin monien maiden hallituksilla. On valitettavaa, että myös Euroopan Unionissa lääketeollisuuden edustajat ovat saaneet kaikki tärkeimmät EU-virat, joissa terveydestämme päätetään.

  • Setarkos kommentoi:
    16.11.2009 15.37

    ”Sikainfluenssaan on kuollut vain 6.071 ihmistä ympäri maapalloa.”

    Saman verran alle 5-vuotiaita lapsia kuolee joka kuudes tunti aliravitsemukseen ja surkeista elinolosuhteista johtuviin tauteihin. Länsimaiden tiedotusvälineillä ei ole minkäänlaista suhteellisuuden tajua.

  • Antti Liikkanen kommentoi:
    16.11.2009 15.43

    No nyt ne WHO:n asiantuntijat ovat Ukrainassa, menkää perässä todistamaan ja ottakaa ortopedi Eiran sairaalasta följyyn…

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 15.44

    #02. Kiitos linkistä, kyseinen juttu oli minulle uusi. Kaarle kirjoittaa hyvin ja kerää tietonsa varmastikin luotettavista tiedonlähteistä. Itse olen järkyttynyt siitä, miten vähän suomalaismedia käsittelee sikainfluenssan kielteisiä puolia.

  • Tom B kommentoi:
    16.11.2009 15.53

    WHO:n pääjohtaja Margaret Chan on koulutukseltaan kotitalousopettaja. Ei mikään ihme, että koko sikaflunssa touhu on muuttunut farssiksi.

  • Juha Väänänen kommentoi:
    16.11.2009 16.04

    Joku pohjoisen lääkäri on nyt vain kateellinen, leipääntynyt ja itseensä pettynyt.

    Tämä Eiran Ortopedi on kyllä järki-ihmisiä verrattuna parjaajiinsa.
    Toisia tuntuu haittaavan, kun toiset osaa ja toiset ei.

    Jos Suomi kulkisi vain lääketehtaiden syöttämillä lekureilla (johon ei tuo pohjoisen lääkäri tietenkään kuulu) huonosti meidän kävisi.

  • Juha Väänänen kommentoi:
    16.11.2009 16.10

    #3

    Kyllä. Tee seuraava testi, kun menet lääkärille. Kysy näytepakkausta, niin näet minkä tehtaan mies/nainen se lekuri on.

    Vähän sama kuin F-1, sillä eroituksella, että siellä sponsorit ovat selkeästi näkyvillä.

    Lääketeollisuus taitaa olla sotateollisuuden jälkeen seuraavaksi mahtavin teollisuushaara. Lääketehtaat hallitsevat valtioita sekä heidän päättäjiään.

    Tämänkin sika-influenssan piti olla supertappava. Nyt kuollut 9 ihmistä ja he kaikki olivat pitkäaikaissairaita ja ei toistaiseksi ole tuotu julki todellista kuolinsyytä.

    Eli kuolivatko he sian heikentäminä itse tautiin vai sikaan?

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 16.13

    #05. Suosittelen myös sinulle #02:ssa olevassa linkissä käyntiä.

     

  • Juha Väänänen kommentoi:
    16.11.2009 16.44

    Näin uutisoinnissa peloitellaan ihmisiä. Kun lukee uutisen otsikon ja sisällön ovat ne jyrkässä ristiriidassa keskenään.

    ”73-vuotias mies kuoli sikainfluenssaan Mikkelissä
    16.11.2009 16:10
    A A STT

    Mikkeli. Mikkeliläinen 73-vuotias mies on kuollut sikainfluenssaan.

    Mikkelin keskussairaalassa hoidettavana ollut mies kuoli lauantaina. Hänellä oli useita perussairauksia, joiden perusteella hänellä oli korkeampi riski sairastua vaikeampaan tautimuotoon.

    ”Virusinfektio on osasyy potilaan kuolemaan”, arvioi infektioylilääkäri Sakari Vuorinen.

    Epidemia on kiihtymässä Etelä-Savossa. Sairaalahoidossa on epidemian alettua ollut useita aikuisia ja lapsia.”

  • Riikka Söyring kommentoi:
    16.11.2009 17.06

    Julia Tymoshenko on myös miljonääri. Asia mainittiin National Geographicin Ukrainaa koskevassa artikkelissa.
    Nytpä venäjänkielen taitoiset selvittämään mitä Julian osakesalkusta löytyy. Löytyykö GlaxoSmithKlinea ja Baxter BioPharmaa ;)

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 17.15

    #11. Totta puhut Juha, kun luen tanskalaisia lehtiä lehtiä, heitä ei sikainfluenssa näytä edes kiinnostavan. Tanskassa keskitytään ilmastokonferenssiin ja siihen kuka on tulossa Kööpenhaminaan. Medialla ei ole aikaa sikainfluenssalle. Ja epäautoritäärisiä tanskalaisia ei kannata ärsyttää vaalien ja ilmastokonferenssin alla, sillä muuten he ovat taas kadulla osoittamassa mieltään.

  • Riikka Söyring kommentoi:
    16.11.2009 17.18

    ETSIKÄÄ OSAKESALKKUJA, katsokaa kuka mitäkin omistaa. Kun tiedetään KUKA HYÖTYY, tiedetään jo enemmän; mistä etsiä lisätodisteita, miksi ja lopulta myös miten (esim. #2 linkki).

    Hallituksen esitys lakimuutoksesta lapsien käyttämisestä ilman holhoojan suostumusta koekaniineina, lapsen omalla suostumuksella (suullinen riittää), on kuitenkin sekin tosiasia. Joitain kokeita ei voi suorittaa ilman ihmistutkimusta.

    Lain on tarkoitus tulla voimaan heinäkuussa 2010.
    Muualla lainsäädännössä alle 18-v. ei ole oikeustoimikelpoinen/täydessä juridisessa vastuussa/täysikäinen.

    Samoin pankkien, lehtitalojen, lääkeyhtymien ja vakuutusyhtiöiden ristiinomistukset ovat tosiasia.
    Toistan: -Etsikää osakesalkkuja!

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    16.11.2009 17.58

    Kai: ”Lauri saa nyt maistaa omaa lääkettään. Hän poisti omassa blogissaan vastaukseni, kun se ei sattunut miellyttämään häntä”  

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    16.11.2009 18.04

    Ja todella hupaisaa on, että Suomessa ortopedi Antti Heikkilä esiinty mediassa rokotusten yli-experttinä. Uusi puolivillainen kirja varmaan taas myynnissä.

    Hänen perinteinen myyntikikkansa on ollut oikeiden asiantuntijoiden asiantuntijuuden kyseenalaistaminen. Takavuosina hänet saattoi bongata huuhamessuilla SYK:ssä.

  • Antti Liikkanen kommentoi:
    16.11.2009 18.20

    ”Juha Väänänen” on mielenkiintoisia kantojaan promovoiva ”asiantuntija”, jolta ei paljon valoja vannoteta.

    Sen sijaan Pikku-Ana on varsin laadukas ortopedi (ennenaikhan sanottiin ”lääketieteen ja kirurgian tohtori” jotta asia ja asia erottuivat).

    Minulla ei ole erityistä huomautettavaa Luukasen tai Heikkilän (tai sen kolmannen) henkilöistä, joten seuraan mielenkiinnolla keskustelua ja HiNi:n leviämis-tapoja ja sen ihmiselle aiheuttaman sairauden vakavuutta.

    Jos niillä sitten olisi jotain tekemistä keskenään?

    Psykiatrina en ole HiNi-spesialisti sen paremmin kuin muutkaan täällä kirjoittelevat, mutta yleissairaalassa näkee kaikenlaista tauteihin liittyvää aika lailla enemmän kuin US- tai Suomi24-agendoilla.

    Joten jatketaan harjoituksia.

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 18.29

    #17. Hyvä Antti, psykiatrina odottaisin sinunkin näkevän koko tämän sikaflunssa-sirkuksen olevan täysin hysteeristä. Pelätään asioita, joita ei ole olemassakaan, jotka ovat vain ihmisten mielissä median välittämän propagandan seurauksena.

  • Juha Väänänen kommentoi:
    16.11.2009 18.37

    #16

    Ei esiinny yli-experttinä vaan kertoo oman mielipiteensä.
    Jos tunnet yhtään miestä niin hänen toimintansa perustuu edelleen vahvasti lääketieteeseen sekä alan vahvoihin tutkimuksiin.

    Se, että uskoo muunkin parantavan kuin pillerin taitaa rassata sinua skeptikko.

    #17

    Älähän sekoita Luukkasta ja Heikkilää. Arvasin, että otat nuppiisi, koska et pysty suodattamaan muutakuin koulussa sinulle opetettiin.

    Heikkilä on lääkärinä aivan erikastissa kuin sinä. Arvonimissä sun muissa löpinöissä voitat hänet 6-0.

    Käy tutustumassa pitkästä aikaa, jos vaikka oppisit jotain uutta.

    http://www.anttiheikkila.com/

    Toimiiko Heikkilä US tai Suomi24 agendalla kuten sinä?

    Tuskinpa hän ei tarvitse niitä pönkittääkseen omaatuntoaan ja tunnettavuuttaan.

    Heikkilä 86000 osumaa
    Liikkanen 30000 osumaa

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    16.11.2009 18.48

    Kai: ”Useat kirjoittajat ovat valittaneet eri blogeissa ohimennen tulleensa Laurin sensuroimaksi vastatessaan hänen kirjoituksiinsa. Siinäpä tod.näk. syy siihen, miksei Laurin blogiin enää kirjoitella? Paitsi Lauri itse. Hänen tämänpäiväisessä kirjoituksessaan ainoa kommentti on häneltä itseltään.”

  • Juha Väänänen kommentoi:
    16.11.2009 18.49

    pakko vielä laittaa.

    Heikkilä kotisivut 142000+
    Liikkanen kotisivut 2500+

  • Vanha demari kommentoi:
    16.11.2009 19.27

    ”18 Pelätään asioita, joita ei ole olemassakaan, jotka ovat vain ihmisten mielissä median välittämän propagandan seurauksena. ”

    Siis mitä ei ole olemassa? Sikaflunssaako? Taas uskomattomia salaliittoväitteitä.

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 19.49

    #22. Sikainfluenssa on vaaraton verrattuna tavalliseen influenssaan, johon WHO:n mukaan kuolee puoli miljoonaa ihmistä vuodessa. Sikainfluenssaan on kuollut Suomessa vähemmän ihmisiä kuin mitä hukkuu vuosittain sepalus auki juhannuksena.

  • Vanha demari kommentoi:
    16.11.2009 20.01

    ”Sikainfluenssa on vaaraton verrattuna tavalliseen influenssaan, johon WHO:n mukaan kuolee puoli miljoonaa ihmistä vuodessa.”

    Mutta eihän sillä ole mitään tekemistä rokotuksen kanssa. Tarkoitan, että onhan se aina vaarallisempaa sairastaa sikainfluenssa kuin ottaa sitä vastaan rokotus.

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 20.08

    #24. ”Onhan se aina vaarallisempaa sairastaa sikainfluenssa kuin ottaa sitä vastaan rokotus”

    Tällä kertaa olet väärässä. Rokotus on vaarallisempi kuin tauti. Kun sairastat sikainfluenssan immuunitettisi vahvistuu! Kun otat rokotuksen, kukaan ei vastaa seurauksista, eikä lääketeollisuuden tarvitse maksaa korvauksia. 65% ranskalaisista terveydenhuollon ammattilaisista kieltäytyy itse ottamasta sikarokotusta.

  • Juha Väänänen kommentoi:
    16.11.2009 20.30

    ”2. THL tilasi rokotteet yhdeltä ja samalta valmistajalta, joka on aikaisemmin antanut 6 miljoona euroa THL:lle. Jos valmistaudutaan epidemiaan, niin tavallisesti rokotetta tilataan useammalta valmistajalta. Näin varmistetaan saatavuus sillä tuotannoissa voi tapahtua häiriöitä. Joten täytyy olla melko naiivi, jos uskoo THL:n selityksiä valinnan perusteista. THL:n selitys tuolle rahalle on heidän tekemänsä rokotetutkimus, joka itse asiassa on kyseisen tehtaan tuotekehittelyä, ja jota THL tekee. Voi kysyä, kuka valvoo tässä maassa harjoitettavaa lääketiedettä, jos alan konsuli on syvästi mukana ”Big Pharman” bisenksessä ?”

    ”4. Ihmisiä rokotetaan aineella, jonka haittoja ja hyötyjä ei tunneta. Tätä sanotaan sitten lääketieteeksi. Arvovaltainen Lancet julkaisi artikkelin, joka suhtautui erittäin kriittisesti tämän tyyppisin rokotteisiin yleensä:

    www.thelancet.com

    Näistä rokotteista tiedetään, että hyödyt ja haitat kumoavat toisensa. Itse olen taipuvainen monen muun kollegan lailla ajattelemaan, että nämä rokotukset ovat enemmän haitallisia kuin hyödyllisiä.

    Haittoja on alettu vähätellä. 2-vuotias lapsi aiheutti kuolemallaan suuret otsikot. Totuus hänenkin kohtalostaan joutui manipulaation kouriin. Hän sai rokotteen ja menehtyi viikon kuluttua. Sitten selitettiin useissa otsikoissa, ettei rokotus ehtinyt tehota. Todella karmeaa ja järkyttävää hänen puolestaan. Näin vanhan medisiinarin mieleen tulee ensimmäiseksi, että olikohan kyseessä väärä lääke. Mutta sehän on kerettiläistä. Rokotusmantra on pyhä ja sen suhteen ei saa esittää epäilyjä. Koko media on kuin käskystä valjastettu toitottamaan, että nyt menee hyvin ja rokotukset sujuvat. Kukaan ei kysy: Come on man, onks tässä touhussa mitään järkeä.”

    Lähde: Antti Heikkilä

  • Riikka Söyring kommentoi:
    16.11.2009 20.36

    Sattuipa silmään 16.11 2009 Savon Sanomista Sampo-pankin mainos, jossa kerrotaan mm. ”Osaketalletus: mahdollisuus 9% lisätuottoon* *Tuotto riippuu kolmen kansainvälisen yhtiön kurssin kehityksestä. Yhtiöt ovat Johnson&Johnson, Vodafone ja GlaxoSmithKline. Talletus sopimuksen tekohetkellä vähintään 2000 euroa/…/Talletusta ei irtisanoa tai purkaa kesken talletusajan. Talletustarjous voimassa 30.10-10.12.2009./…/Rahastoja hallinnoi Sampo Rahastoyhtiö Oy. Annetut tiedot ovat yleistä esittelyä Sampo Pankin tai sen kanssa samaan konserniin (Danske Bank) kuuluvien yhtiöiden tuotteista ja palveluista: www.sampopankki.fi

    Minä ymmärsin tämän niin, että mm. sikaflunssalääke Pandemrixia valmistava GlaxoSmithKline kuuluu samaan konserniin. Johon, jos en ihan väärin muista, kuuluu erilaisin järjestelyin myös AlmaMedia.

    Mutta oikaiskaa, jos meni mistiin.

  • Allan kommentoi:
    16.11.2009 21.49

    Paljonkos sitä elohopeaa siinä rokotteessa on, vai onko se salaista tietoa?

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    16.11.2009 21.53

    Rokotteessa on elohopeaa yhden Itämeren silankan verran, mutta nopeammin poistuvassa muodossa kuin silakassa.

  • iiris kommentoi:
    16.11.2009 22.26

    #29
    En tiedä, mikä on Gröhnin nanabiologian tuntemuksen taso, mutta jotenkin nuo jostain propagandatekstistä poimitut lauseet alkavat tuntumaan jo tosi lapsellisilta.

    Sikainfluenssa-rokotteet ovat suuren rahan bisnestä. Jos kaikki influenssat voidaan WHO:n luokituksen mukaan tulevaisuudessa alkaa luokittelemaan pandemioiksi ja rokoterumbasta tehdään jokavuotinen tapahtuma, niin rokotuksiin suostuvilla on tuota pikaa kyllä elimistössään aikamoinen määrä varsin kyseenalaisia aineita.

    Sikainfluenssaan ei ole menehtynyt kuin murto-osa tavalliseen kausi-influenssaan menehtyneisiin verrattuna. Ja erikseen on syytä miettiä, kuinka moni on sairastunut rokotteesta saamaansa sikaenfluenssatartuntaan. Ilmeisesti aika moni.

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    16.11.2009 22.34

    #30 Lääketeollisuus ON suuren rahan bisnestä. Yhden uuden lääkemolekyylin kehittäminen voi maksaa miljardin ja suurin osa potentiaalisista molekyyleistä karsiutuu kehitysvaiheessa.

    Rokotusten vastustajilla on adjuvantti-kammo. Ydinkammo kohdistuu sen sisältämään skvaleeniin. Muut ainesosat ovat tavanomaisia.
    Kuitenkin skvaleenia myydään myös luontaistuotteena antioksidantiksi ja syöpähoitona:

    Squalene is an unsaturated hydrocarbon, found most abundantly in the oils of shark livers, but also occurring in small quantities in the human body, where it helps to keep the skin moist. Traces are also found in some vegetable oils, such as olive and wheat germ.

    Myös ”tohtori” Tolonen markkinoi skvaleenia:

    ”Puolustuskoneistoon kuuluu monia entsyymejä (kuten seleenientsyymi glutationoperoksidaasi ja superoksididismutaasi) sekä vitamiineja, hivenaineita ja tiettyjä proteiineja ja eräitä lipidejä (mm. omega-3-rasvahapot ja skvaleeni), jotka toimivat antioksidantteina, toisin sanoen ne ehkäisevät liiallista hapetusta (härskiintymistä). ”

  • Allan kommentoi:
    16.11.2009 22.41

    Nyt Lauri taidat puhua niin sanotusti täyttä paskaa, silakassa on per kilo alta 0.05 mikrokrammaa (eli yhdelle silakalle ei paljon jää) ja tässä rokotteessa paljon enemmän, mutta kuin paljon enemmän. Kiistellään myös pilkun paikasta kun New York Timesissä puhuttiin 25 mikrokrammasta mutta jotkut esittää sen olevan ”vain” 2,5.

  • joouman kommentoi:
    16.11.2009 22.44

    Mediaa pitää lukea kuin ravivihjeitä.
    Johdetaan pelaajat harhaan, ja kerätään rahat pois.
    Maailma on muuttunut sähköisen tiedonvälityksen myötä yhdeksi suureksi pelikentäksi, jossa voitot kerätään median avustuksella, mediasta riippuen tai riippumatta.

    Rokotus hommeli etenee luultavasti niin että, täst edes on otettava tehoste joka syksy nyt annetulle sikarokotteelle, tai muuten…

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    16.11.2009 23.03

    #32 Kilossa silakka on keskimäärin 50 mikrogrammaa elohopeaa. Kilossa on siinä 20 silakkaa. Siitä tulee 2,5 mikrogrammaa silakkaa kohden. Mutta huonommassa muodossa.

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    16.11.2009 23.21

    #34. En ole itse koskaan syönyt silakkaa, enkä syö jatkossakaan, joten minulle kalojen elohopeamäärien laskeminen on turhaa. Nauvossa syödään varmaan paljon silakkaa ja Janssonin kiusausta, kun esimerkki silakoista toistuu sinun kirjoituksissasi blogista toiseen. Tämä on jo vähintään kolmas blogi, jossa tuot esille silakoiden elohopeamäärät. Minä en syö silakkaa enkä ota rokotuksia. Joko olet itse käynyt rokotettavana Lauri?

  • 17.11.2009 4.25

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

    EI MISTÄÄN HINNASTA TYÖTÄ ENÄÄ KAPITALISTEILLE

    Erinomainen kirjoitus. Tällaista lisää.

  • Gagarin kommentoi:
    17.11.2009 8.46

    #24: ”Tarkoitan, että onhan se aina vaarallisempaa sairastaa sikainfluenssa kuin ottaa sitä vastaan rokotus.”

    Jollain tuollaisella filosofiallahan tätä rokotusta tietysti on kaupiteltukin. Mutta miksi pitäisi hysteerisesti jonottaa tuntitolkulla juuri tähän sikainfluenssarokotukseen, jos ei jonota normaali-influenssarokotukseenkaan joka vuosi, kun sikainfluenssa on vaarattomampaa eikä juuri edes yleisempääkään? Miksi lehtiin revitetään uutisia kaikista heistä, jotka sattumalta ovat kuolleet samaan aikaan kun heillä ehkä on ollut sikainfluenssa? Samaan aikaan on tuhansia muita kuolleita maassa, jotka ovat kuolleet erilaisiin sairauksiin, mm. kausi-influenssaan.

  • iiris kommentoi:
    17.11.2009 9.48

    #37
    Juuri näin. Sikainfluenssarokotteiden myynti on myyntimiehien suurvoitto. Varmaan helpoin myyntiprojekti kausi-influenssa rokotteen jälkeen.

  • Pekka Siikala kommentoi:
    17.11.2009 9.54

    Huomautan tässä huvikseni, että lääketeollisuus on aina ollut liiketoimintaa. Niin on muuten elinatrviketeollisuuskin. Joten lakatakaa hyvät ihmiset syömästä!

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    17.11.2009 10.23

    Aamun lehdestä: ”Tehohoitopaikoista on jo akuutti pula pääkaupunkiseudulla. Useita tehohoidossa olevia sikainfluenssapotilaita pidetään hengityskoneessa. ”

  • Samuel kommentoi:
    17.11.2009 12.57

    Keskumäki, mistä teitä foliohattuja oikein sikiää? Minkälaista on elää maailmankatsomuksessa, jossa salaliittoja on joka puolella ja ketkä tahansa diletantit ovat pätevämpiä tiedonlähteitä, kuin asiaa tieteellisesti tutkineet henkilöt?

  • Juha Väänänen kommentoi:
    17.11.2009 13.33

    Ongelman ydin on se, että media saa mässäillä ja tartuttaa hysterian ihmisiin, jotka useat ovat varmoja kuolemastaan jos eivät saa piikkiä.

    Nyt suomessa on kuollut lehtien mukaan sikainfluenssaan 10:n ihmistä, siis lehtien mukaan. Tosiasiassa yhtäkään tapausta ei toistaiseksi lääketieteellisin perustein ole voitu osoittaa, että uhri on kuollut sikainfluenssaan.

    Ohessa uutisointi:

    Otsikon mukaan kuollut sikaan, mutta lääkärin mukaan ollut mahdollisesti osasyy.

    ””73-vuotias mies kuoli sikainfluenssaan Mikkelissä
    16.11.2009 16:10
    A A STT

    ”Virusinfektio on osasyy potilaan kuolemaan”, arvioi infektioylilääkäri Sakari Vuorinen. ”

    Näin helppo median on ihmisiä peloitella. Täytyyhän lehden repiä kaikki mahdollinen jotta myynti käy ja ripeästi.

    Alunperin pelkästään suomessa kuolleita piti olla tuhansia, sitten A-TALK lähetyksessä satoja, nyt toistaiseksi siis 9:n ja niitäkään ei ole voitu osoittaa siasta ohtuviksi vaan enemmänkin auttajaksi. Yksikään terve ihminen ei ole kuollut.

    ”Heti alkuun hyviä uutisia: H1N1 on edelleenkin erittäin lievä tauti. Mikään, mitä asiasta tiedetään, ei viittaa muuhun. Kaikenlainen spekulaatio viruksen muuttumisesta, ”toisesta aallosta” ja muusta, on lähtöisin sylttytehtaasta, niiltä jotka haluavat myydä rokotteita ja lääkkeitä. Tätä olen yrittänyt sanoa koko ajan ja ihmetellyt THL:n ylimitoitettua rokotuskampanjaa. Näistä influenssaepidemioista tiedetään, että ne tulevat ja menevät sellaisella vauhdilla, ettei perässä pysy.”

    Että kannatti taas tälläinen ylireagointi. No saatiinhan rokotukset menemään, tosin osa rokoitetaan vasta joskus ensivuoden puolella, kun koko tauti on jo suomessa ohi.

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    17.11.2009 13.54

    #42 Antaisitko linkin tai lähteen siitä, kuka on odottanut Suomessa ”tuhansien” kuolevan sikainfluenssaan.

  • Juha Väänänen kommentoi:
    17.11.2009 14.30

    A-Talk 29.10 2009

    ylilääkäri Terhi Kilpi THL:lta, veikkasi päälle sataa ja enemmänkin.
    Puska oli veikannut n. sataa kuollutta.
    Myös infektiolääkäri Markku Boars Lapin keskussairaalasta yhtyi tähän arvioon.

    Tuhansista puhuttiin 2009 keväällä. Linkkiä en löydä, kun netti on putsattu.

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    17.11.2009 14.39

    #43. Lauri, et ole vielä vastannut kysymykseeni #35:ssa eli oletko jo itse ottanut sikainfluenssa-rokotuksen?

  • Kai Keskumäki kommentoi:
    17.11.2009 15.40

    #41. Hyvä Samuel, kun seuraan eri maiden sanomalehtiä ranskaksi, saksaksi, hollanniksi, tanskaksi, ruotsiksi ja englanniksi, en voi olla huomaamatta sitä hysteriaa mitä Suomen mediassa on lietsottu sikaifluenssan ympärillä. Riikka #27. löysikin omistusyhteyden AlmaMedian ja sikainfluenssa-rokoteta valmistaneen GSK:n välillä.

    Jos et ole vielä tutustunut, Le Monde Diplomatique on saatavina myös suomenkielellä vuodesta 2007: http://fi.wikipedia.org/wiki/Le_Monde_diplomatique + www.mondediplo.fi

  • Riikka Söyring kommentoi:
    17.11.2009 16.15

    sivuhuomautus: Sampo-rahasammon mainoksen on laatinut arvopuolue Kokoomuksen ikioma tuotteistusriihi BobHelsinki, olin huomaavinani.

  • Lauri Gröhn kommentoi:
    17.11.2009 16.39

    #45 Otan rokotuksen heti kun saan. Taitaa mennä ensi vuoden puolelle.

  • Riikka Söyring kommentoi:
    17.11.2009 17.29
  • Kai Keskumäki kommentoi:
    17.11.2009 17.51

    #49. Kiitos linkistä Riitta! Vaikka en allekirjoitakaan ”turvapaikka” kirjoitusta artikkelin lopussa.

    #48. Nyt ei Lauri varmastikaan uskalla ottaa tätä rokotusta! Toisaalta Lauri voi sitten laskiaisena todeta koko epidemian menneen jo ohi eikä tarvitsekaan mitään rokotuksia. Sekin on yksi tapa suhtautua asiaan.

  • 19.11.2009 0.30

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:

    PORVAREITTEN SENSUURI-SUHARIT KURIIN

    Lisää pökköä pesään Kai.

  • Riikka Söyring kommentoi:
    19.11.2009 3.23
  • Supisuomalainen kommentoi:
    19.11.2009 13.08

    Täällä US:n blogeissa näyttää olevan kahdenlaisia blogeja. Tällaisia, joissa blogin kirjoittaja kommentoi ja vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin, ja sitten sellaisia puoluetoimistojen kirjoittamia juttuja, joita esim. Rouva Lipponen ja Rouva Hemming ulostavat tänne US:n blogisivustolle. Edellä mainitut rouvat eivät vastaa heille esitettyihin kysymyksiin eivätkä kommentoi ”blogeja” (reaktioita monologeihinsa). Ehkä ne lukee ja kerää joku SDP ja Kokoomuksen puoluetoimistossa, mutta käytännössä ne toimivat vain vaalimainoksina, sillä blogeja ne eivät ole kuten esim. tämä blogi, Riikan ja Markuksen blogi.

    Esim. Lauri, Putkinen ja Hemmo sensuroivat blogejaan niin kovalla kädellä, että sananvapaus putoaa Valko-Venäjän tasolle. Heidän blogin pitäminen on siis ”valkovenäläistä”.

  • 20.11.2009 19.15

    ELÄMME JO VALLANKUMOUKSELLISESSA TILANTEESSA

    www.markusreed.julkaisee.fi ”Räsäsen seinälehti”
    Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen, lempinimeltään ”Lahden Pallosalama” kommentoi:

    KOMMUNISMI, KOKO KANSAN PÄÄMÄÄRÄ, KETÄÄN EI JÄTETÄ

    53.

    Lauri, Putkinen ja Hemmo sensuroivat blogejaan niin kovalla kädellä, että sananvapaus putoaa Valko-Venäjän tasolle. Heidän blogin pitäminen on siis ”valkovenäläistä”.

    Kyllä se on aivan kotikutoista valko-suomalaista.

  • Supisuomalainen kommentoi:
    20.11.2009 22.14

    #53. Olet oikeassa Rurik, mutta jos olisin kutsunut näitä kolmea henkilöä valko-suomalaisiksi tai lahtareiksi, he olisivat olleet ylpeitä tästä nimityksestä. Heille Valko-Venäjä on kielteinen sana, joten se sopi paremmin heidän kohdallaan.

    Sinulle Valko-Venäjä on pala menneisyyttä, kuten Kuuba, joka on säilynyt ihmeen kautta vielä nykysukupolvienkin ihmeteltäväksi.

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.